Noniin, pitkästä aikaa tätäkin blogia päivittelemässä.
Viima on kasvanut ja aikuistunut (?) paljon sitten viime kirjoitusten. Ikää on nyt vuosi ja neljä kuukautta ja murkkuikä saisi minun puolestani alkaa hiukan jo hellittää. Syksyllä käytiin taistelua, kun Viimaa olisi miellyttänyt nousta arvoasteikossa ylöspäin. Pekkaa haastettiin ahkerasti ja minuakin aina välillä, mutta nyt on paikka hiukan jo vakiintunut. Laumaan saatiin uusi jäsenkin, kun Niko syntyi marraskuun alussa. Viima on ihanan varovainen Nikon kanssa. Ei hyökkää hirveätä vauhtia päälle, kun tullaan kotiin vaan menee katsomaan tilanteen rauhoituttua, että kukas siellä kopassa on. Ja kun Niko on lattialla tai sitterissä, käy Viima hiukan nuolaisemassa päästä tai kädestä. Ensimmäinen "yhteinen hetki" Nikolla ja Viimalla oli tuossa pari päivää sitten kun Niko katseli sitteristä maailmaa ja Viima meni istumaan viereen. Niko ojensi kättään Viimaa kohti ja Viima alkoi hellästi haistella ja nuolla sitä. Niko hymyili ja katseli Viimaa pitkään ja minä katsoin molempia siinä vieressä. Ihania. <3
Eilen alkoi sitten virallinen koirakoulu Viimalla ja minulla. Kestää kahdeksan viikkoa tämä arkitottelevaisuus kurssi ja katsotaan sitten sen jälkeen, että miten jatketaan. Nyt ekalla kerralla oli ainoana harjoitteena rauhoittuminen. Laitettiin koiran tutun hajuinen viltti maahan, mentiin seisomaan viereen. Koira ohjattiin ihmisen jalan viereen ja remmi pistettiin koiran puoleisen jalan alle. Siinä sitten odotettiin huomioimatta koiraa, että rauhoittuminen tapahtuu. Lopuksi kun tilanne oli rauhoittunut (Viima nukkui jonkun aikaa siinä jalan vieressä), vapautettiin koira.
Läksyksi saatiin tietty rauhoittumisen harjoittelua, mutta myös koiran mielimakupalan selvittäminen. Ja niitten ulkona syöminen. Äh, mitäköhän tuolle keksisi tarjota. Kun asiat ovat tarpeeksi jänniä ympärillä, Viima ei kyllä sitten suostu syömään yhtään mitään. Kateellisena kuuntelin yhden kultaisennoutajan omistajaa, kun ongelma oli päinvastainen, eli kaikki kelpasi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kuvia Viimasta toivotaan täällä! :) Oma porokoirakuume alkaa olla valtaisa.
Millä tavalla Viima kokeili teitä? Hyvä, että alkaa paikka vakiintumaan ja koira järkeistymään. Ja mahtavaa, että koira ymmärtää olla varovainen lapsen lähellä. Kaikki eivät tajua.
Viimalla saattoi leikit yhtäkkiä muuttua "todeksi" ja ei rauhoittunut, kun leikki lopetettiin. Yritti näykkiä ja hyppiä päin (mikä on siis tietty normaalisti kiellettyä). Ja Pekkaa se meni komentamaan, että nyt heti ruokaa/lenkille/leikkimään. Sitäkään se ei ollut ennen tehnyt. Paitsi tietty tuota, että tarvitsee päästä ulos. Sen se on aina osoittanut riehumisella ja haukkumisella. Muuten ei oikeastaan sisällä hauku, jos ei leikitä.
Katsotaanpas, jos jotain kuvia löydän seuraavaan postaukseen. Mä olen niin huono ottamaan kuvia itse, mutta noita Pekan ottamia jotain varmaan löytyy. :)
Lähetä kommentti