Koulua ja onnistumista

Juuri tultiin Viiman kanssa koulusta. Ja voi ihanuus mikä kerta. Ainakin jos edelliseen kertaan vertaa. Viime kerralla oli jo mennessä sellainen olo, että sinä päivänä ei mistään tule mitään ja se ilmeisesti tarttui myös Viimaan. Keskittymisestä ei tietoakaan ja vieressä harjoitteleva tollerinpentu olisi ollut paaaljon kiinnostavampi, kuin emäntä tyhmine makupaloineen (tällä kertaa oli HK:n sinistä, kun muuta ei äkkiä kaapista löytynyt).

No, tällä kerralla oli makupalaongelma ratkaistu, kun käytiin viime viikolla eläinkaupassa hakemassa täydennystä varastoihin. Testauksen tuloksena löytyi siis Viiman The Makupala. Ne ovat semmoisia yksittäispakattuja pehmeitä lihatikkuja, joita sitten pätkin pikku palasiksi. Kalliiksi tulee, kun kolme tuollaista viidentoista sentin tikkua maksaa 1,55€, mutta mitäpä sitä ei koiransa eteen tekisi.

Niin, siis tällä kertaa oli sitten viime kerran täysi vastakohta. Alku haistelun ja härdellin jälkeen Viima alkoi keskittyä ja se kesti melkein koko ajan ja loppuun saakka. Kaikki harjoitteet onnistuivat ja suuhun jäi hyvä maku. Ja nyt on sitten keittiön lattialla raukea hurtta, kun on joutunut aivojen kanssa työskentelemään.

Tähän mennessä harjoiteltuja asioita:

• rauhoittuminen
• motivointi: makupala + äänimerkki
• arkiseuraaminen
• yksin jääminen
• hätäluoksetulo
• katsekontakti
• palkkalupaus

 Palkkalupaus piti minulle vääntää rautalangasta tänään, kun käsitin sen alkuun jotenkin väärin. Onneksi selventyi, niin en kerinnyt montaa kertaa väärin tehdä.

Mahtoikohan tuosta listasta jäädä puuttumaan joku? Nyt ei ainakaan ihan heti tule mieleen. Aivot taitavat vieläkin työstää tunnin asioita, kun ei ajatustoimintaa muuhun liikene. :D

Puolet on nyt siis kurssista käyty ja pelkästään Viiman käytös kurssipaikalla on parantunut. Hienoa! Ei enää singota (niin paljon ainakaan) jokapuolelle. Alussa tosiaan on härdelliä, kun muistellaan, että mihinkä tultiin ja mitä täällä taas tehtiinkään, mutta joka kerta rauhoittuminen tapahtuu nopeammin. Tänään siihen ei tosiaan mennyt enää kuin pari minuuttia. Jos loppupuoli kurssista on yhtä tehokas, niin tästähän voi vielä tullakin jotain. ;)

Lisää koulua

Viime viikolla oli siis toinen kerta koulua. Tällä kertaa menin kyllä yksin, kun Viiman masu oli ottanut kyttyrää ilmeisesti jostain syömisistä, kun oli pari päivää ruikulilla. Jätin sitten kotiin ja menin kuunteluoppilaaksi.

Kerran aiheena oli namilla motivointi. Juoksutettiin siis koiraa nyrkin perässä, jossa oli sisällä nami. Seuraava harjoite oli arkiseuraamista namin avustuksella ja viimeisenä vielä yksin jättämistä seinään kiinni, kun itse astuu ensin askeleen ja sitten muutaman askeleen pois päin. Koiran siis pitäisi olla rauhallinen koko ajan. Näitä ollaan sitten hiukan harjoiteltu kotona. Paljon enemmän pitäisi, mutta tuntuu, että aika ei vuorokausissa riitä. Jokaiseen pitäisi saada yksi extrakoulutustunti. Tänään illalla on taas sitten kouluilta, nyt pääsee Viimakin mukaan kouluttautumaan.

Jatta toivoi kuvia viimasta, joten tässä tulee nyt joku. Kuvien (c) P4ku.

Pihalla otettu otos todella nättinä päivänä. Meillä on tuossa keskellä pihaa kaivonkannen päällä ihan hillitön lumikasa, jonka päälle Viiman usutin. Se on muuten oppinut hyvin näissä kuvaussessioissa "ylös" käskyn, kun aina patistan sen jonkun kasan päälle. :D

Kaksi seuraavaa ovat myös ihan vaan tästä pihalta samaisena ihanana päivänä.

Ja vielä kalansilmälinssillä yksi pitkänenäkuva. :)

Hännänheilutuksia Viimalta ja aurinkoista päivää!

Koulu alkoi

Noniin, pitkästä aikaa tätäkin blogia päivittelemässä.

Viima on kasvanut ja aikuistunut (?) paljon sitten viime kirjoitusten. Ikää on nyt vuosi ja neljä kuukautta ja murkkuikä saisi minun puolestani alkaa hiukan jo hellittää. Syksyllä käytiin taistelua, kun Viimaa olisi miellyttänyt nousta arvoasteikossa ylöspäin. Pekkaa haastettiin ahkerasti ja minuakin aina välillä, mutta nyt on paikka hiukan jo vakiintunut. Laumaan saatiin uusi jäsenkin, kun Niko syntyi marraskuun alussa. Viima on ihanan varovainen Nikon kanssa. Ei hyökkää hirveätä vauhtia päälle, kun tullaan kotiin vaan menee katsomaan tilanteen rauhoituttua, että kukas siellä kopassa on. Ja kun Niko on lattialla tai sitterissä, käy Viima hiukan nuolaisemassa päästä tai kädestä. Ensimmäinen "yhteinen hetki" Nikolla ja Viimalla oli tuossa pari päivää sitten kun Niko katseli sitteristä maailmaa ja Viima meni istumaan viereen. Niko ojensi kättään Viimaa kohti ja Viima alkoi hellästi haistella ja nuolla sitä. Niko hymyili ja katseli Viimaa pitkään ja minä katsoin molempia siinä vieressä. Ihania. <3

Eilen alkoi sitten virallinen koirakoulu Viimalla ja minulla. Kestää kahdeksan viikkoa tämä arkitottelevaisuus kurssi ja katsotaan sitten sen jälkeen, että miten jatketaan. Nyt ekalla kerralla oli ainoana harjoitteena rauhoittuminen. Laitettiin koiran tutun hajuinen viltti maahan, mentiin seisomaan viereen. Koira ohjattiin ihmisen jalan viereen ja remmi pistettiin koiran puoleisen jalan alle. Siinä sitten odotettiin huomioimatta koiraa, että rauhoittuminen tapahtuu. Lopuksi kun tilanne oli rauhoittunut (Viima nukkui jonkun aikaa siinä jalan vieressä), vapautettiin koira.

Läksyksi saatiin tietty rauhoittumisen harjoittelua, mutta myös koiran mielimakupalan selvittäminen. Ja niitten ulkona syöminen. Äh, mitäköhän tuolle keksisi tarjota. Kun asiat ovat tarpeeksi jänniä ympärillä, Viima ei kyllä sitten suostu syömään yhtään mitään. Kateellisena kuuntelin yhden kultaisennoutajan omistajaa, kun ongelma oli päinvastainen, eli kaikki kelpasi.