maanantai 23. maaliskuuta 2009

Aurinkoa ja kirmailua

Ah ja voih, mikä ihana päivä eilen oli. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Eilen oltiin Vampulassa ja Viiman kanssa päätettiin lähteä siihen lähipelloille hiukan ulkoilemaan. Ulkoilutettiin myös Pekan kameran uutta objektiivia ja kokeiltiin, että saako sillä kuvia. Ja kyllähän sillä taisi saada. Tässä muutama otos:
Lenkki meni muutenkin hienosti. Viima on tajunnut sanan "tänne". Joka kerta tuli kutsusta luokse ja vielä sellaisessakin tilanteessa, jossa oli lähdössä jo tiellä menevän moottoripyörän perään. Kyllä nyt on mamma ylpeä pikkuisesta! Kolmannen aivosolun siis voidaan olettaa kasvaneen. :)

Kyllä meidän pitäisi päästä vaan useammin juoksentelemaan vapaana. Viima selvästi nauttii siitä kun saa porhaltaa menemään. Täällä kaupungissa mulla ei ole kyllä aikomustakaan päästää koiraa vapaaksi missään muualla kuin koirapuistossa. Noi koirapuistot ei kyllä oo meidän juttu. Viima on siellä aina ihan ihmeissään, että mitäs täällä pitäis mukamas tehdä. Eihän täällä ole mitään tai ketään. Jos siellä olisi kaveri mukana, niin voisi tietty olla eri asia.

Viimalla on lähtenyt jo aika kauan hampaita, mutta vasta tänään eka hammas löytyi lattialta niin, että sen sai talteen. Pekka löysi aamulla jonkin poskihampaista. Aika jännän muotoisia noi koiran hampaat. Tuokin on tuollainen lättänä ja kolmion mallinen. Kulmureiden irtoamista odotellessa, ne kun on ne terävimmät. Kaikki etuhampaat ovat vaihtuneet jo hienosti ja näemmä osa poskihampaistakin.

3 kommenttia:

mirmaarian kirjoitti...

Oikein ihastuttavia kuvia teidän Viima-neidistä. <3
On nuo koirien hampaat vaan hassun mallisia,ei voi muuta sanoa.:)

Sani kirjoitti...

Voi ku ihana koiruus :)

Ceraci kirjoitti...

Ihana on minunkin mielestäni. :)

Yksi päivä muistelin juuri pentuaikoja ja on tainnut muistot kultaantua, kun ei pahemmin pahoja muistoja tullut. Silloin kyllä vannoin, että pentua meille seuraavaksi tule, aikuinen koira otetaan, jos koiria lisää tulee. :D