keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Harmaita hiuksia naapureille...

...tai ainakin niille, joilla on taloudessa uroskoira. Viima nimittäin aloitti juoksut viime viikonloppuna nyt toisen kerran ja levittää siis sulotuoksuja tuohon jalkakäytävän ojiin. Juoksujen takia meiltää jää siis nyt sitten väliin luultavasti kaikki kolme viimeistä kertaa koirakoulussa. :( Käyn siellä kyllä sitten yksin kuulemassa ohjeet ja kyselemässä tyhmiä, jotta saadaan kotona harjoitella. Tiistaina uutena aiheena oli ohittaminen. Samaan tyyliin ollaan harjoiteltukin jo aikaisemmin, mutta pitää jatkaa entistä sinnikkäämmin. Ohittaminen ei nimittäin ole meidän vahvin ala. Ohi ajavia autojakin pitää rähjätä joskus. Fiksua!

Viikonloppuna oltiin tosiaan Tampereen kylpylässä käväisemässä. Helmikuussa oltiin viimeksi ja se on kyllä Viimalle "tehosiedätystä" ihmisiin. Täällä niin harvoin loppujen lopuksi näkee lenkilläkään muita, joten ihmisten ohitustilanteet ovat kovin vähissä. Nopeamminhan tuo oppisi, kun oltaisiin useammin ihmisten ilmoilla. Nytkin viimeisenä päivänä ei pahemmin edes noteerattu rappukäytävässä (onneksi leveässä sellaisessa) vastaan tulevaa pariskuntaa. Taidanpa joskus lähteä Viiman kanssa lähemmäs keskustaa, jotta saadaan hiukan harjoitusta vieraiden ihmisten ohituksestakin.

2 kommenttia:

Soph Iru kirjoitti...

Ehkä sä joskus tätä Viiman blogiakin katot... Mulle tuli nimittäin haaste, ihan tylsyyttäni vastasin ja pistin parille bloggaajalle eteenpäin.
http://quuhiiri.blogspot.fi/2013/09/saatiin-koiraaiheinen-haaste-ja-nyt-sen.html

Ceraci kirjoitti...

Joo, kyllähän mä tätä katon, mutta aika hiljaiseloa täällä on. Katsotaan, jos vaikka saisin vastattua tuolla toisen blogin puolella. ;)