Aurinkoa ja kirmailua

Ah ja voih, mikä ihana päivä eilen oli. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Eilen oltiin Vampulassa ja Viiman kanssa päätettiin lähteä siihen lähipelloille hiukan ulkoilemaan. Ulkoilutettiin myös Pekan kameran uutta objektiivia ja kokeiltiin, että saako sillä kuvia. Ja kyllähän sillä taisi saada. Tässä muutama otos:
Lenkki meni muutenkin hienosti. Viima on tajunnut sanan "tänne". Joka kerta tuli kutsusta luokse ja vielä sellaisessakin tilanteessa, jossa oli lähdössä jo tiellä menevän moottoripyörän perään. Kyllä nyt on mamma ylpeä pikkuisesta! Kolmannen aivosolun siis voidaan olettaa kasvaneen. :)

Kyllä meidän pitäisi päästä vaan useammin juoksentelemaan vapaana. Viima selvästi nauttii siitä kun saa porhaltaa menemään. Täällä kaupungissa mulla ei ole kyllä aikomustakaan päästää koiraa vapaaksi missään muualla kuin koirapuistossa. Noi koirapuistot ei kyllä oo meidän juttu. Viima on siellä aina ihan ihmeissään, että mitäs täällä pitäis mukamas tehdä. Eihän täällä ole mitään tai ketään. Jos siellä olisi kaveri mukana, niin voisi tietty olla eri asia.

Viimalla on lähtenyt jo aika kauan hampaita, mutta vasta tänään eka hammas löytyi lattialta niin, että sen sai talteen. Pekka löysi aamulla jonkin poskihampaista. Aika jännän muotoisia noi koiran hampaat. Tuokin on tuollainen lättänä ja kolmion mallinen. Kulmureiden irtoamista odotellessa, ne kun on ne terävimmät. Kaikki etuhampaat ovat vaihtuneet jo hienosti ja näemmä osa poskihampaistakin.

Kevätkuulumisia

Silmätulehdushan se siellä oli ja silmätipat saatiin tohtorilta. Niitten tippojen laitto ei Viiman mielestä ole vaan niin erityisen kivaa. Tulehdus on vaikeuksista huolimatta kuitenkin mennyt ohi, mutta silmät rähmivät edelleen jonkin verran. Ollaan siis jatkettu hiukan pidempään kun viikko tippojen laittoa. Lääkärissä Viiman silmänkosteus mitattiin ja se oli juuri ja juuri normaalin rajoissa. Toinen silmä taisi olla hiukan alikin. Lääkäri siis sanoi, että ei ihme jos silmät rähmivät, koska kyynelneste taitaa olla aika tujua tavaraa.

Ulkona on taas ihana ilma. Kevät on ihan selvästi tulossa. Viima ei siitä vaan niin välitä. Lumet tuntuvat häviävän pikkuhiljaa joka paikasta, eli kierimispaikat katoavat. Onneksi Viima ei kuitenkaan ole tajunnut sitä, että lätäkössä tai mudassakin voi kieriä. Parempi siis näin.

Tämän päivän suunnitelmat ovat nyt hiukan auki vielä. Lähteäkkö Vampulaan illemmalla vai mitä? Kädentaitomessujen aikana Viima saa olla pari tuntia kotona yksin nukkumassa, mutta sen jälkeen olisi vapaata. Vampulassa pääsisi tietty metsään ja pellolle juoksemaan, jos emäntä vaan saa raahattua itsensä sinne.

Silmä vaivaa

Viiman silmä alkoi hirveästi rähmiä eilen. Kaksi vaihtoehtoa: silmätulehdus tai sitten joku naarmu tms. Kävi meinaan ruusupuskassa rymyämässä tuossa lenkin lomassa. No, mutta en minä sille hirveästi voi mitään tehdä, joten lääkäriin käy tänään iltapäivällä tiemme. Toivottavasti jotain tehokasta troppia saamme, sillä silmä näyttää kutiavan tai kirvelevän, kun Viima sitä niin mielellään hinkkaisi.

Aivosolun kaveri?

Viima on tainnut saada kasvatetuksi toisen aivosolun. Voiko olla mahdollista? Kovin on koiruliini rauhoittunut alun hullunmyllystä ja ikuisesta riekkumisesta. Päivät kuluu sisällä nukkuen ja ulkona sitten riekutaan. Toki jokailtainen riehukohtaus on edelleen arkea, mutta se sallittakoon. Ei pikkuinen koiranalku kykene nyt niiiiin rauhallisesti olemaan koko päivää. Varsinkaan kun emäntä yrittää vääntää esseetä sun muuta toisen perään koneella istuen.

Viime viikolla käytiin taas Häkän luona kylässä. Kiitos siitä Saija! Viima on kyllä hirvittävä Domina isolla Deellä. Häkä simahti jo hyvissä ajoin, mutta Viimapa jatkoi vielä ihanan hirvennahkaisen luurullan syöntiä pihalla riekkumisen jälkeenkin. Silmien ummistaminen ei siis käy päinsä kuin kotona, vieraassa paikassa pitää olla alati valppaana. Kotiin kun päästiin, niin Viima nukkuikin melkein yhtäjaksoisesti ilta seitsemästä aamu kuuteen. Edes iltapalalle ja -pisulle ei pikkukoira jaksanut nousta. Aamulla siis odottikin eteisessä jättipissalätäkkö ja kakkakasa.